PERHETYÖ

Perhetyö on sosiaalihuollon ja lastensuojelun asiakkaille suunnattu ohjaus- ja tukipalvelu. Perhetyön palvelussa lapsi on keskiössä ja yhdessä perheen ja muun verkoston kanssa pyrimme löytämään keinoja lapsen hyvinvoinnin lisäämiseen.  Yhteistyö koko perheen kanssa on onnistuneen perhetyön edellytys. Tavoitteena on lapsen edun turvaaminen ja koko perheen hyvinvoinnin lisääminen. Perhetyön tarve ja tavoitteenasettelu tulee kartoittaa ennen perhetyön työskentelyprosessin käynnistymistä, jotta perhetyö lapsen tukimuotona olisi mahdollisimman suunnitelmallista ja tavoitteellista. Yhdessä perheen kanssa laadittu perhetyön suunnitelma motivoi ja sitouttaa lapsen ja perheen yhteiseen, toivottuun ja tarpeelliseen muutokseen pyrkivään työskentelyyn.

Perhetyö kohdistuu sekä perheen jäseniin yksilöinä, että perhekokonaisuuteen. Työskentelyä ohjaa avoimuus, asiakkaan rinnalla kulkeminen ja ongelmien puheeksi ottaminen. Työn lähtökohtana on asiakkaan aito kohtaaminen, joka toteutetaan asiakkaan omassa arjessa ja tutuissa toimintaympäristöissä. Työvälineet ja työmenetelmät valitsemme aina perheen osallistamisen tukemiseksi. Tarjoamme perhetyötä tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisinkin. Työskentelyn aikana tuotamme ajantasaista dokumentointia ja yhteenvetoja työskentelyn vaikuttavuudesta ja etenemisestä kohti tavoitteiden saavuttamista.

Perhetyö on sosiaaliohjausta, joka
• tukee vanhemmuutta
• ohjaa lasten hoidossa ja kasvatuksessa
• ohjaa kodin arjen ja arkirutiinien hallintaan
• vahvistaa perheen toimintakykyä
• tukee perheen vuorovaikutustaitoja

 

Aleksi Ylitervo, palvelupäällikkö
p. 044 230 2827
aleksi.ylitervo@kaksinnuorisopalvelut.fi

Kaksin Nuorisopalvelut
Etappitie 3
95400 Tornio