JÄLKIHUOLTO
Jälkihuolto on tarkoitettu sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen olleille nuorille tarjota kokonaisvaltaista tukea. Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös sellaiselle nuorelle, jota ei ole aiemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle tai jonka sijoitus ei ole kestänyt puolta vuotta. Nuoren kotikunta arvioitsee nuoren tuen tarpeen, vaikka ehdotonta jälkihuoltovelvollisuutta ei olisikaan.
Kaksin Nuorisopalvelut tuottaa 16-25 -vuotiaille nuorille jälkihuollon palvelua. Jälkihuollosta laaditaan nuoren sosiaalityöntekijän kanssa jälkihuoltosuunnitelma. Suunnitelmaan kirjataan nuoren tarvitsema tuen tarve yksilöllisesti. Suunnittelussa voi olla mukana myös nuoren muuta viranomaisverkostoa ja huoltajat.
Toteutamme jälkihuoltoa asiakkaan ihmisarvoa ja itsemäärämisoikeutta kunnioittaen. Työskentelyn lähtökohtana on yksilön arvostus ja luottamus, kuljemme nuoren rinnalla. Kaksin Nuorispalvelut on sitoutunut noudattamaan valtakunnallisia jälkihuollon laatukriteerejä sekä lastensuojelun laatusuositusta ja yhdessä laadittua palvelusisältöä.
Tarjoamme jälkihuollon palvelua tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisinkin.
Työskentelyn aikana tuotamme ajantasaista dokumentointia ja yhteenvetoja työskentelyn vaikuttavuudesta ja etenemisestä kohti tavoitteiden saavuttamista.
Nuoren on mahdollista saada jälkihuollosta:
• henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa
• tukea omien voimavarojen löytymiseen
• apua asunnon saamiseen
• tukea opintoihin tai työllistymiseen
• tukea itsenäiseen asumiseen
• tukea ja ohjausta taloudenhallintaan

Aleksi Ylitervo, palvelupäällikkö
p. 044 230 2827
aleksi.ylitervo@kaksinnuorisopalvelut.fi
Kaksin Nuorisopalvelut
Etappitie 3
95400 Tornio
